TiinaArlin Ääni työttömälle

Työttömien kyykyttäminen ja syrjäyttäminen

 

Suuri joukko ihmisiä, hallitus mukaan lukien, tuntuu kuvittelevan, että työttömät ovat kotonaan passiivisesti makaavia työhaluttomia hylkiöitä. Näitä hylkiöitä pitää kaikin keinoin ”aktivoida”, joten hallitus on päättänyt, että työttömien on käytävä haastatteluissa 3 kuukauden välein.

Lehdissä on kerrottu, että haastatteluihin ”valmentamaan” haetaan nyt yksityisiä sparraajia, konsultteja ja rekrytointiasiantuntijoita, jotka tekevät töitään tulosperusteisella palkkauksella. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan te-palveluiden tehostamiseen ja haastatteluiden järjestämiseen varatusta 17 miljoonasta eurosta käytetään 5 miljoona euroa ”tulosperusteisten ostopalvelujen hankintaan.” Ja myöhemmin tähän hankintaan budjetoidaan lisää euroja. Varsinaisia haastatteluita tai työllistymissuunnitelmia yksityiset eivät tee, kuten jo aiemmin ilmoitettiin.

Hyvä veliverkosto toimii, kavereille hommia, bisnestä työttömillä. Tuolla rahalla saisi muuten aika monta palkkatukityöpaikkaa!!

 Käytännössähän tuo tarkoittaa muuten sitä, että työtön käy kahdessa haastattelussa 3kk välein!!

Työttömän ”aktiivisuudeksi” ei lasketa sitä, että työtön itse etsii töitä satojen tuhansien muiden työttömien kanssa, alati vähenevien avoimien palkkatyöpaikkojen valikoimasta. Aktiivisuudeksi lasketaan se, että työtön saa töitä viideksi päiväksi 3 kuukauden sisällä. Mistä näitä viiden päivän palkkatyöpaikkoja löytyy? Kuinka monella työttömällä on rahaa matkustaa 2 kertaa haastatteluun joka 3. kuukausi?

Kaiken huipuksi hallitus suunnittelee aktiivisimpien työttömien tulojen leikkaamista armottomasti 1.1.2017. Eli jos olet itse aktiivisesti etsinyt ja löytänyt työllistymistä edistävän koulutuksen, et enää olisi oikeutettu kulukorvaukseen. Jos taas olet passiivisesti odottanut, niin kuin työttömän ilmeisesti luullaan aina tekevän, viranomaisen määräystä mennä sen järjestämään koulutukseen, olet edelleen oikeutettu nykyiseen kulukorvaukseen. Aktiivinen työtön siis pienistä tuloistaan itse maksaa koulutuksesta aiheutuvat kulut mutta viranomaisten käskyllä johonkin laitettava työtön saa kulukorvauksen.  Työtön ei saa valita itse itselleen sopivaa kurssia tai koulutusta tai jos vielä saakin niin kärsii siitä taloudellisesti.

Useinhan nuo kurssit ja koulutukset ovat enimmäkseen työssä oppimista eli palkatonta työtä! Hallitus haluaa päättää missä orjatyö tehdään. Työtön ei saa edes itse valita missä hänen työpanostaan palkatta hyväksi käytetään. Ja sit työtöntä vielä syytetään passiiviseksi.

Hallitus haluaa nostaa syrjäytymisen estämisen kärkihankkeeksi. WAU! Ja samalla leikkaa koko ajan köyhimmiltä, sairaimmilta ja heikoimmilta ja miettii uusia tapoja nöyryyttää ja syyllistää työttömiä. Orjatyö ei syrjäytymistä poista. Rahattomuus syrjäyttää. Hallitus on leikkaushuumassaan leikannut itseltään järjen.

Ja olisiko vihdoinkin aika ruveta haastattelemaan niitä yritysten rekrytoinneista vastaavia henkilöitä 3 kuukauden välein ja vaatia selvityksiä a) annetuista lopputileistä b) palkattomista työntekijöistä c) palkattujen työntekijöiden määrästä.  Yrityksen kieltäytyessä haastatteluista siitä seuraisi rahallinen sanktio. Kerätyt varat voidaan käyttää työttömien palkkatukiin.

Työttömyys ei ole työttömän syytä. Kuka tahansa voi joutua yllättäen työttömäksi. Työttömien turha juoksuttaminen ja tukien leikkaaminen eli ostovoiman vähentäminen ei lisää työpaikkoja. Ihmisten nöyryyttäminen lisää pahoinvointia. Pahoinvointi lisää ei-toivottuja tekoja ja tapahtumia.

Työttömän oikeudet tuntuvat olevan täysin hukassa! Eikö mikään laki suojele työtöntä?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Koulutuspaikat ovat ensi vuonna eliitin lapsille ja jos köyhien lapset hakevat itse opiskelupaikkansa, heitä rangaistaan siten että tulot eivät varmasti riitä opiskelemiseen.

Käyttäjän PekkaOrava kuva
Pekka Orava

Ihmisten nöyryyttämisellä vain edelleen pahennetaan tilannetta. Työväenliikkeen tulisi nyt viimeistään katsoa peiliin ja kantaa vastuunsa lakkopolitiikastaan ja eduskunnan seuraukset työlainsäädännän ulkoistuksista kolmikannalle ja ay liikkeelle. Yleissitovuudesta olisi pikaisesti luovuttava ja päästävä paikalliseen sopimiseen työmarkkinoilla. Konkurssilainsäädäntöä uusittava jne. Talousviisailla on neuvot valmiina nyt tarvittaisiin maanpuolustushenkeä ja tukea hallituksen esittämille rakennekorjauksille ei nyt esitetyille ongelmien peittelykosmetiikalle..

Juhani Valli

Suomi on joutunut Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan rikkomisesta järjestön tarkkailulistalle. Noloutta lisää se, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion pitää raportoida säännöllisesti perusturvan parannuksista siihen asti, kunnes niiden taso täyttää vaatimukset.

Mitään kiirettä ei hallitus pidä. Jos se yleensä noteeraa EU:n huomautukset ollenkaan syrjäyttämisen kärkihankkeen ollessa menossa. Mitäpä yritysjohtajat tietäisivät oikeusvaltiosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset