TiinaArlin Ääni työttömälle

Poliittista peliä työttömillä

 

Työttömyyden hoitoa nykyhallituksen mukaan; ministeri Mykkänen käskee työttömiä muuttamaan kaupunkiin ja saman puolueen kansanedustaja Vartiainen käskee työttömiä muuttamaan maalle.

Todellisuus taitaa olla se, että ainoa paikka mihin työttömiä halutaan, on kaksi metriä maan alle pienessä purkissa.

Suomessa on satoja tuhansia työttömiä.  Työttömien siirtäminen paikkakunnalta toiselle ei ratkaise työttömyysongelmaa. Missä on se "muualla" jossa on töitä muttei työttömiä palkattavaksi? 

Työttömien rankaiseminen siitä  ettei palkkatyöpaikkoja riitä kaikille on väärin eikä lisää niitä kipeästi kaivattuja palkkatyöpaikkoja.

Hallitukselta odottaisi työllistymistä helpottavia keinoja; työajan lyhentäminen (6t) = työn jakaminen, palkkatukipaikkojen lisääminen, vuorotteluvapaa järjestelmän keventäminen, perustulo jne.

Pätkätyö, keikkatyö, provikkatyö, osa-aikatyö, palkaton työ, työkokeilu, kurssi, harjoittelu...kuulostaa varmasti hyvältä jonkun muun tehtäväksi jos on itse kokoaikaisessa vakituisessa työsuhteessa, joka kerryttää niin eläkettä kuin lomaakin.  

Työtön on ihminen, ei mikään pelinappula, jota heitellään pelilaudalla herrojen oikkujen mukaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän AnneSoimajrvi kuva
Anne Soimajärvi

Kiitos asiallisesta kannanotosta.

Etenkin nämä kohdat nousevat esiin edukseen:
1. Missä on se "muualla" jossa on töitä muttei työttömiä palkattavaksi?
- Kuka osaisi vastata? Ilman uutta syyttelyä j "heittelyä"?

2. Pätkätyö, keikkatyö, provikkatyö, osa-aikatyö, palkaton työ, työkokeilu, kurssi, harjoittelu...kuullostaa varmasti hyvältä jonkun muun tehtäväksi jos on itse kokoaikaisessa vakituisessa työsuhteessa, joka kerryttää niin eläkettä kuin lomaakin.

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Tässä kansalaisaloite perustilin puolesta ja korvaamaan ns. aktiivimalli:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2785

Käyttäjän TiinaArlin kuva
Tiina Arlin

No ei todellakaan ole allekirjoitettava tuo 2785 aloite:

"1) Työehtosopimusten yleissitovuutta koskevat määräykset poistetaan työsopimuslain 2 luvun 7 §:stä ja muualta laista.

Ehdotus lakkauttaa työehtosopimusten yleissitovuuden.

2) Irtisanomisperusteita ja takaisinottamista koskevat säännökset poistetaan työsopimuslaista

Ehdotuksessa poistetaan työsopimuslain 7 luvun 1-3 §:ien säännökset irtisanomisperusteista sekä 6 luvun 6 §:n säännökset työntekijän takaisinottamisesta. Uudistuksen jälkeen työsuhteen voi päättää irtisanomisaikojen puitteissa mistä tahansa syystä. Ehdotus ei heikennä lain tai työsopimuksen mukaisia irtisanomisaikoja eikä rajoita osapuolten sopimusvapautta sopia työsopimuksessa tai työehtosopimuksessa tätä tiukemmista irtisanomisperusteista."

Duunarin polkemista!!

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Pääongelma Suomessa ei ole työttömät ihmiset- vaan vallitseva suurtyöttömyys.

Mitä on tehty työpaikkojen lisäämiseksi?Tuo aktiivimalli on viime hallituksien ja koko Tupo järjestelmän synninpäästö itselleen, eli jotain on tehty, ja itse asia vyörytetään työttömän harteille.

Jos koko sopimus- järjestelmä mahdollistaa näin suuren työttömyyden sekä syrjäytymisen-olisi päättäjien syytä katsoa peiliin.

"On iso keskustelun paikka, onko kansalaisaloite tarkoitettu opposition vai vapaan kansalaistoiminnan käyttöön."

Ruotsinkielen pakollisuudesta tehtiin aikaisemmin Soinin johtaman Perussuomalaisten toimesta kansalaisaloite. Soini Sinisen tulevaisuuden jäsenenä arvosteli kansalaisaloitteita propagandan välineiksi-Miten nyt ?

Toimituksen poiminnat