TiinaArlin Ääni työttömälle

Sana aktivointi aiheuttaa pahoinvointia

 

Voisiko jo unohtaa tuon sanan aktivointi.

Työtön kun pääsee töihin, niin töitä hän tekee eikä ole aktivoitumassa.

Aktivoinnista kun koko ajan puhutaan, niin sen vastakohtahan on passivointi. Eivät työttömät ole passiivisia.
Eivät työttömät tarvitse aktivointia vaan palkkatöitä.

 

 1) Vuorotteluvapaaehtoja pitää keventää. Niitähän kiristetttiin 2016 alusta ja ne paikat taitaa olla jo olemattomissa. Vuorotteluvapaa oli hyvä tapa päästä jopa vuodeksi kiinni oikeisiin töihin.

 2) Palkkatukityöpaikkoja lisättävä ja palkkatuetun työn pitää kerryttää työssäoloehtoa 100%.

 3) Te-toimiston lähettämä Työtarjous ( nimi muutettava koska kyse ei ole tarjotusta työstä vaan käskystä hakea tiettyä paikkaa jota muutkin hakee karenssin uhalla) jos niitä lähetetään pitää niiden olla kohdehenkilön osaaminen/soveltuvuus/rajoitukset huomioivia.

 4) Palkattoman työn teettämisen loputtava koska se  vääristää kilpailua, asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan, ei lisää verotuloja ja pienentää ostovoimaa.

 5) Hylättävä suunnitelma tietystä pakollisten työhakemusten lähettämismäärästä ja työnhakemisen raportoinnista; lisää byrokratiaa ja on kohtuutonta sekä työnhakijoita että työnantajia kohtaan.

 6) Työttömiä kohdeltava ihmisinä ja yksilöinä ei massana ja joukkona. Vihapuhe työttömiä kohtaan kitkettävä.

 

Jos päättäjät ei luota työttömään, miksi työtön luottaisi päättäjään.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän Kirsiomp kuva

En voi unohtaa sanaa työttömien aktivointi. Kerron miksi.

Tässä alla yksi esimerkki politiikan matematiikasta, jossa 1 + 1 = 3. Tai jopa enemmän pitkällä aikavälillä:

"Aidosti palkitseva aktiivimalli" -kansalaisaloite on sosiaaliturvan malli, joka täydentää virallista heikkenevää työllisten ja huollettavien huoltosuhdetta.

Tämä ko. kansalaisaloite kantaa omalta osaltaan huolta Suomen hyvinvointivaltion kestävyydestä yhdistäen työttömät ja seniorit auttamaan toinen toistaan yhteiskunnan tuella, ks. suora linkki:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

Tämä em. aloite on siis paranneltu versio hallituksen voimassa olevan aktiivimallin tilalle. Se huomioi myös ne työttömät, jotka eivät millään keinoin löydä palkkatöitä tai täytä muuten aktivoinnin edellytyksiä.

Pyydän: Älkää katsoko aloitetta mustavalkoisten linssien läpi, vaan nähkää asioissa eri sävyjä - ja ne voivat olla myös iloisen värikkäitä! :)

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Hyvä kansalaisaloite, lisää rahaa jakoon siitä ei voi olla pitämättä.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Ainoa tapa pienentää työttömyyttä ja lisätä pysyvästi työpaikkojen tarjontaa, on vapauttaa työmarkkinat ja karsia yhteiskunnasta muutenkin pois kaikki turha byrokratia. Mitä vähemmän julkinen valta puuttuu yhteiskunnan ja työmarkkinoiden toimintaan, sitä paremmin kansalaisilla pitemmällä tähtäimellä menee.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Eivät työttömät ole passiivisia. Eivät työttömät tarvitse aktivointia vaan palkkatöitä.»

Ongelma tässä on siis se, että väitteesi pitää paikkaansa monien työttömien kohdalla, mutta ei kaikkien.

Osa työttömistä työnhakijoista aivan oikeasti aktiivisesti hakee töitä, kun taas osa ottaa työttömyyskorvauksensa käytännössä toimeentulotukena vailla erityistä pyrkimystä saada töitä.

Sikäli sen edistäminen, että työttömyysturvaa annetaan oikein perustein eli työnhakijat oikeasti hakevat töitä, on ihan perusteltua.

Edistääkö tämä "aktiivimalli" sitä sitten kovinkaan järkevästi on aika eri asia. On tietenkin erittäin vaikeaa jos ei mahdotonta keksiä mitään kovin järkeviä aktiivisuuden varmistuskriteerejä.

Ongelmaa voisi tietenkin ratkoa toisinkin, kuten perustulolla, eli annetaan vaan olla automaattinen etuus, mutta aktivoidaan poistamalla kynnyksiä työntekoon.

Käyttäjän TiinaArlin kuva
Tiina Arlin

Minä vastustan sitä, että työttömiä pidetään lähtökohtaisesti laiskoina ja saamattomina ja heitä pitää sen takia "aktivoida" !

Patistetaan, kepitetään, aktivoidaan se laiska työtön (rikkaruoho) ylös sohvalta. Tätä kuulee ja saa lukea aivan liian monesta paikasta.
Suurin osa työttömistä hakee töitä ja on muutenkin aktiivisia.

Rahaa ja panostusta oikeiden palkkatöiden järjestämiseen tarvitaan ja työttömien palkkaamista niihin palkkatöihin.
Työnantajat voisivat palkata työttömiä, myös niitä iäkkäämpiä!

Mitä tulee työmarkkinoiden vapauttamiseen niin tuollahan halutaan yleisesti ottaen poistaa tes ja polkea palkat ja muutkin työehdot sekä heikentää työntekijöiden turvaa.

Jos byrokratiaa halutaan karsia, niin aloitetaan siitä työttömien kyttäämisestä ja heille velvoitteiden lisäämisestä eli hylätään heti valmistelussa jo ns aktiivimalli 2, jossa työttömän on pakko lähettää tietty määrä työhakemuksia tietyssä ajassa ja raportoida tästä hakemisesta te - toimistoon.

Työpaikat ei lisäännyt kyttäämisellä ja kyykyttämisellä.

Työstä maksetaan palkka ei sosiaaliturvaa!

Työttömällä on aina ollut ja tuleekin olla velvollisuus ottaa vastaan tarjottua palkkatyötä kun se on hänelle soveltuvaa.

Karenssi paukkui ennen ja paukkuu edelleen jos tarjotusta sopivasta työstä kieltäytyy. Turha luulla muuta.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Minä vastustan sitä, että työttömiä pidetään lähtökohtaisesti laiskoina ja saamattomina [...] Suurin osa työttömistä hakee töitä ja on muutenkin aktiivisia.»

Niin ehkä suurin tekeekin, mutta suurin osa ei tarkoita kaikkia, eikö vain?

Mitä pitäisi tehdä sille osalle, jotka eivät tee?

Sälvästikään nykysysteemi ei toimi kaikkien kohdalla. Miten erotellaan nämä akanat jyvistä? Aktivointimallissa ravistellaan kaikkia.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Suomessa uusien asioiden julkisuuteen tuottamisessa on ollut tapana käyttää ns. hiljaisen hirttämisen periaatetta. Pikkuhiljaa julkisuudessa ryhdytään rummuttamaan esim. kuten tupakoinnin rajoittamisessa oli, että jopa Tv-uutisissa ryhdytään asiasta kertomaan. Iltalehdet ryhtyvät julkaisemaan artikkeleita ja kansalaiset kommentoivat asiasta. Näin saatetaan jatkaa monta vuotta ja lopputulema on se, että tavallaan kansalaiset ovat jo tottuneet asiaan, ja näin laki saatetaan voimaan. Siis kansalaiset ovat kiivallleet itsensä väsyksiin ja muuta ei voida. Näin aktiivisuusmallissakin kävi.

Käyttäjän TiinaArlin kuva
Tiina Arlin

Juuso(nimi muutettu!!) ja Ossi ei halua tehdä töitä.
WAU.
Ja siksi pitää siis n 500 000 muuta työtöntä kyykyttää ja rangaista?!

Ossi lienee todellinen henkilö kun nimellä ja kuvalla esiintyy mutta onko tuota Juusoa edes olemassa?! (Ja Ossikin osoittautui kirjailijaksi ja juttu kirjan markkinointi kikaksi)

Media teki näitä juttuja juuri silloin kun hallitus suunnitteli työttömille leikkuria. Ei liene sattumaa että kansan hyväksyntää leikkurille haettiin luomalla muutama työtävieroksuva ihmisille paheksuttavaksi.

Aktiivimalli leikkaa tukea niiltä jotka hakee töitä/koulutusta mutta ei pääse niihin. Mikä siinä on oikeudenmukaista tai reilua?!

Niille työttömille jotka kieltäytyvät heille tarjotusta (sopivasta/soveltuvasta) työstä on ollut olemassa toimiva rangaistus jo vuosikymmeniä eli tulee karenssi!!

Tuota periaatetta, että kun yksi/muutama ihminen käyttää jotain tukea/turvaa väärin niin siitä rangaistaan kaikkia, on Suomessa aika vaikea soveltaa mihinkään muuhun ihmisryhmään kuin työttömät.

Miksi yhtä / 500 000 työtöntä rangaistaan yhden / muutaman työttömän tekemisistä tai tekemättä jättämisistä?!
Ja saako tätä nyt sit soveltaa kaikkiin muihin ihmisryhmiin ja tapauksiin?! Vai ovatko työttömät jokin erityistapaus?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Kyllä näitä tapauksia on aika paljon enemmän kuin nämä kaksi. Saa elää aika kuplassa jos ei tuttavapiirissä ole yhtään asenteidensa vuoksi työtöntä. Itselläni on useampia. Omien havaintojeni mukaan useimmilla tuntemillani työttömillä on jonkin sortin asenneongelma työn etsimisessä tai vastaanottamisessa.

Yhdellä on jo koulutukset jo kolmeen ammattiin, mutta hakee pelkästään esimiestehtäviin, joihin hänellä on mielestään pätevyys, vaikka ei ole tehnyt käytännössä päivääkään alansa töitä pakollisia jaksoja lukuun ottamatta.

Akateemisia työttömiä on useampikin tuttu, kun ovat joko olleet yliopistolla pitkään ja siltä taustalta on vaikea löytää "oikeita" töitä tai eivät vaan opintojen jälkeen ole löytäneet koulutusta vastaavaa hommaa, kun ei ole riittävän aktiivista työhistoriaa. Hakevat ehkä yhtä "juuri sopivaa" paikkaa puolessa vuodessa ja sitten lannistuvat kun ei tärppää.

Toimituksen poiminnat