TiinaArlin Ääni työttömälle

Kaikki blogit puheenaiheesta Uusi puolueohjelma

Arin puolueohjelma

Suomi on onnellinen maa tutkimuksenkin mukaan ja siksi on ihme, että täällä on eripurainen politiikka. Kun puolue mikä tahansa on oppositiossa se tyytyy haukkumaan hallitusta, kun se sama puolue nousee hallitukseen sitä haukkuu oppositio.

Onnellisessa maassa politiikka pohtii kansalaisen parasta yhdessä tuumin, olkoonpa puolue sitten oppositiossa tai hallituksessa.

Arin puolueohjelma lähtee tästä ajatuksesta:

Erkki Tuomioja teki odotetun ehdotuksen kansakunnan eheyttämiseksi

(Uutisointi kertoi * edustaja Tuomiojan Seinäjoella – kauas ulottuvilla lakeuksilla – esittäneen räväkän vedon; nyt on julkituotu ajatus yhdistää ensi alkuun kolmen merkittävän puolueen eduskuntatavoiteohjelmat, seuraaviin vaaleihin mennessä)

Miten AfD haluaa muuttaa Saksaa ja Eurooppaa

Saksaan vuonna 2013 perustettu AfD-puolue,  professorien puolueeksikin mainittu, vaikka professorit jättivätkin puolueen jo viime kesänä, on julkaissut ehdotuksen puolueen uudeksi ohjelmaksi. Puolue perustettiin aluksi vastustamaan euroa ja Merkelin talouspolitiikkaa. Mutta Bernd Lucken ja muiden professorien jätettyä puolueen, on sen linja linja kääntynyt oikealle vastustamaan samaan aikaan massiivisesti lisääntynyttä maahanmuuttoa. Samalla puolue on hakenut läheisyyttä islam-vihamieliseen Pegida-liikkeeseen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä